Yäk, kirjoitin juuri osan ja mieleni tekisi olla painamatta nappia tallenna ja julkaise, sen verran huono tämä osa on omasta mielestäni...

Sain muuten Greyihin palautetta, että kuvien tekstit olivat liian pitkiä, niin yritän vähän lyhentää, vaikka juttua riittäisi.

***

Kello oli jo lähempänä yhtätoista ja kuorsasin vienosti kuuroille seinille.

Vihdoin heräsin kirkkaaseen auringonpaisteeseen, elettiin kesän viimeisiä lämpimiä päiviä, ainakin kun uskoi sammakon sanaan. En ollut valmis jättämään hyvästejä kesälle ja lomalle, tänään olisi ensimmäinen päiväni uudessa työpaikassani. Tosin tänään ei vielä tarvinnut kohdata 7-vuotiaita riiviöitä, vaan luvassa oli tuntien suunnittelua ja kouluun tutustumista.

Katselin vähän aikaa ympärilleni ja yritin hahmottaa missä oikein olin, sama oli käynyt jo koko viikon, sillä uusi asunto ei ollut vieläkään piirtynyt aivojeni ytimeen. Aina aamuisin mielessäni oli vain lapsuudenkotini vaalean sininen huone, mutta ei, en asunut enää siellä.

Väsymys oli ensimmäinen tunne, jonka tunsin, sillä olin siivoillut ja järjestellyt paikkoja myöhään yöhön. Puhtaat lakanat tuntuivat liian houkuttelevilta, mutta tiesin että olisi parasta nousta ylös, jotta koko päivä ei menisi hukkaan. Työpäivä alkaisi vasta iltapäivällä, joten olisi aikaa nauttia aamusta.

Vasen jalkani koski ensimmäisenä hieman viileään puulattiaan. Puu tuntui aivan ihanalta lämpimiä jalkojani vasten.

Tuntui oudolta olla vastuussa omasta elämästään ja tekemisistään. Vapaus tuntui ihanalta ja mieleni teki vain venytellä käsiä ja jalkoja ja jäädä sänkyyn makaamaan... Ei, mieleni teki liian paljon höyryävää kupillista vaniljateetä.

Laitoin läppärini päälle, aikeissa jatkaa kuvaustani, jonka laittaisin myöhemmin Facebook-profiiliini. Opettajana pitäisi varoa, mitä kirjoittaa ja millaisia kuvia laittaa, ettei kävisi niin kuin sille yhdelle työntekijälle, joka sai Facebookin takia potkut työpaikastaan.

Istuin puupökkelönä uuden karhealla sohvalla ja haistelin ihanaista vaniljan tuoksua.

No niin, ajattelin.

Basic Information: Sex: Female Birthday: 5. huhtikuuta 1984 Hometown: Thunder Bay, Canada...

Favorite TV Shows: Grey's Anatomy, CSI NY
Favorite Movies: Dead Poets Society
Favorite Books: The Alchemist, Paulo Coelho

Sinkku vai suhteessa... Miksei tässä ole kohtaa "Suhteessa, mutta se on monimutkaista..."?



Äh eihän tästä nyt tule mitään, ajattelin. Menin katsomaan Tylerin profiilin ja huomasin ettei hänellä lue mitään. Ei kannattanut siis minunkaan laittaa mitään.

Päätin jättää projektini illalle, sillä nyt ei enää tuntunut siltä kuin haluaisin sitä edes päivittää. Miksei Tylerillä lukenut, että hän oli suhteessa kanssani? Ärsyttävää, pitäisi siis aivan itse tänään kysäistä. Niin, Tyler Wilson on poikaystäväni, mutta suhteemme on aika myrskyisä... Riitelemme lähes joka päivä, mutta en silti voisi kuvitella elämääni ilman häntä.



Puin nopeasti päälleni rennot vaatteet ja petasin sänkyni, edelleen Tyleria ajatellen.

***

Parin tunnin kuluttua...



Syöksyin suoraan Tylerin syliin, kun näin hänen tulleen, vaikkakin olin hieman näreissäni siitä Facebook-jutusta... Oikeasti Facebook voi pilata elämän... Onneksi en ole ainakaan vielä elävä esimerkki.

"Tyler! Ihana nähdä pitkästä aikaa!" sanoin hymyillen, vaikkakin näimme juuri toissapäivänä...



"No hei vaan sinullekin. Taisi olla ikävä, kun rutistit keuhkoni kasaan." Tyler henkäisi (on muuten valmissimi, mutta korvaavalla pärställä, jei!) ja naurahti. 

"Kuule, miksei sulla ole Facebookissa, että seurustelee käyttäjän Olivia Day kanssa?" kysyin heti mutristellen suutani, halusin selvittää asian, koska tein omassa päässäni siitä aivan liian suuren lumipallon, joten se olisi parasta rikkoa heti.
"En osaa sanoa, miksei sulla ole?"

Hyvä kysymys ja niin ärsyttävä vastaus. Näsäviisas poika, sanoi isäni, kun ensi kertaa vein Tylerin kotiin näytille.



Johdatin ehkä tulevan aviomieheni uuteen kotiini ja en voinut vastustaa kiusausta ja hyppäsin yllättäen hänen syliinsä.

"Mitäs sanot, muru? Aika kiva pieni yksiö, mutta laajentamisen mahdollisuus on, jos vaikka joskus satun omaamaan aviomiehen ja pari muksua." sanoin vihjaillen ja Tyler vain nauroi.

"Ihan kiva pikkuruinen koppi, mutta olen ihan tyytyväinen omaani ja tähän tilanteeseen." hän sanoi enkä ollut eri mieltä. Suhteemme oli ihan kiva näin, en ollut valmis hyysäämään ketään ja halusin kokeilla yksin asumista, olihan tämä ensimmäinen mahdollisuuteni siihen.



"Kuinka töissä menee?" kysyin istuuduttaemme sohvalleni. Tyler oli saanut opintonsa liiketalouden laitoksella päätökseen ja pääsi heti pieneen toimistoon juoksupojaksi töihin. Ei ihan sitä mitä hän toivoi, mutta ylenemisen mahdollisuudet olivat hyvät.

"No jaa... Emmä oikein tiedä. Arkistoin papereita ja sovin tapaamisia pomolle. Joskus saan tippiä hyvin tehdystä työstä, useimmiten en, mutta kyllähän se menee." Tyler sanoi vähän pettyneen oloisena. Hän oli odottanut jotain loistopaikkaa toimiston johtajana, mutta ei sitä työuraa ihan niin rakenneta.



"No voi pientä, mikä mitättömyyden tunne mahtaa vallita aina töissä." vinoilin tahallani Tylerille, vaikka tiesin että työasiat olivat hänelle arka paikka. "Ehkä välipala auttaisi asiaa."

Kuulin takaani vain tuhinaa ja varmasti Tyler pyöritteli silmiään.



"Kuinkas neito nukkui yönsä tässä uudessa luksuslukaalissa?" Tyler vinoili suu täynnä ruokaa ja ennen kuin ehdin edes vastata, niin hän jatkoi: "Mm, tosi hyvää muuten! Melkein parempaa kuin äitini tekemä."



"Kiitos kysymästä, oikein laadukkaasti." vastasin hymyillen. Kaipasin tätä naljailua joka hetki, kun Tyler ei ollut kanssani. Meillä oli hieman erikoinen huumorintaju.
"Mitä muuten sanot, kohta alkaa uusi kausi, mikä joukkue on vahvoilla?" sanoin viitaten NHL:ään, sillä olimme molemmat kovia kiekkofanaatikoita, eikä kauden alkamiseen ollut kuin kuukausi ja vähän reilu.

"Sanotaan, että Washington Capitals, mut nyt on pakko käyttää tuota houkuttelevaa wc:tä, suonet anteeksi." Tyler nousi hekotellen ylös sohvalta.

"Toi oli huono!" huusin perään.



"Siis mä arvasin tän!" sanoin kiukustuneena. Menin heti vessaan, kun Tyler oli sieltä pois tulossa ja ajoin hänetkin sinne takaisin. "Kansi ylhäällä! Sä tiedät että vihaan tota tapaa!"



"Oon motkottanu sulle tästä jo niin kauan, kun oot käyttäny mun kotona vessaa, niin luulis että oppisit jo! Se laitetaan kiinni! Ällöttävää, ihan oikeesti... No tee jotain! Laita se kiinni." tiuskin Tylerille, olin monet kerrat sanonut samasta ja ärsyttää aina jankata, niin nyt oli aika ottaa miehestä luulot pois ja opettaa tavoille.



"Sä haluat aina että kaikki tehään just niin kun sulle sopii! Raivostuttavaa egoismia! Mitä sitten vaikka toi kansi on auki? Ei se sua tapa ja voit laittaa sen kiinni, jos noin helkkaristi ärsyttää! Aina kaikki tehään niin kun prinsessa haluaa!" Tyler raivostui ja kuuntelin päätä pudistellen.



"Ihan turha siinä sitä päätään puistella! Tää on ihan täyttä totta! Kyllä mäkin joskus haluan mun mielen mukaan tehdä, et sä voi olla niin itsekäs ja vaatia, että mä aina mukaudun sun tahtoos! Oot ihan rasittava tapaus ja aina teeskentelet niin saakelin pirtsakkaa ja niin ihanaa ihmistä. Kattosit peiliinkin välillä! Kaverit oli ihan oikeessa, kun sano et oon tossun alla. Enkä jaksa enää olla!"



"No onko noin iso juttu, jos pyydän laittamaan ton kannen alas? Joo ja näköjään voisit opetella vetämäänkin sen vessan! Sä oot niin rasittava ja mä en todellakaan aina vaadi sua mukautumaan mun tahtoon, pitäisit useemmin puolias. En jaksa tätä ainasta kinastelua tosta samasta asiasta." puuskahdin ja kiehuin raivosta. Onko se niin vaikeeta laittaa kansi alas, kun vessasta lähtee? No ilmeisesti.



Heittäydyin sohvalle mököttämään. Tai en osaa mököttää, naamalleni on aina piirtynyt hymy, en mahda sille mitään. Silti ärsytti. Kuulin kuinka vessa vedettiin ja kansi kolautettiin dramaattisesti alas. Siinähän taas osoittaisi mieltään. Olimme kaksi niin voimakasta persoonaa, että tälläisiltä yhteenotoilta oli vaikea säästyä.



"Ja nytkö sä vaan kävelet pois eikä me keskustella tästä? Ei sovita eikä mitään?" Tyler kysyi selältäni.
"Mun puolesta ei ole mitään sovittavaa ja mulla alkaa työt. Tiedäthän mitä ne on? Kiitos, kun laitoit sen kannen kiinni." sanoin vielä teennäinen hymy naamallani. "Niin ja, voit jäädä tänne, tulen parin tunnin päästä takaisin."



Ensimmäinen päivä uudessa kotikaupungissa oli mennyt pieleen, ei ollut epätavallista riidellä Tylerin kanssa, mutta jotenkin toivoin että tänään olisi ollut erilaista. Tosin itsehän sen riidan aloitin...

Työautoni ei ollut mitenkään häikäisevä, mutta kimppakyyti oli ainoa vaihtoehto, nyt kun ei ollut rahaa ostaa omaa autoa.

***

Illalla



Palasin töistä ja en yhtään yllättynyt, kun vastassa oli tyhjä kämppä. Päätin purkaa muutamia pahvilaatikoita, jotka olin tunkenut sänkyni alle.

Töissä oli oikein mukavaa, sain opastetun kierroksen ympäri koulun ja rehtori vaikutti oikein mukavalta ihmiseltä ja sain hyviä vinkkejä lasten hillitsemiseen. Toivetyöpaikkani, sillä rakastan lapsia.

Puhelin soi ja keskeytti puuhani.




"Olen vähän miettinyt. Enkä oikein jaksa uskoa, että meillä on pidemmällä tähtäimellä minkäänlaista tulevaisuutta. Totta, olemme seurustelleet jo yli vuoden, mutta silti. Rakastan sinua, mutta ainainen nalkutus alkaa rapisuttaa sitä pois." Puhelimen toisesta päästä kuului.

"Tyler, oletko se sinä?" kysyin sanoista hämmästyneenä.



"Olen se minä, Liv. Äh, tämä ei ole helppoa." Tyler sanoi ääni särkyen.
"Mikä ei ole helppoa? Ty, mitä sinä nyt?" kysyin jo melkein hätääntyneenä.
"Eiköhän tämä ollut nyt tässä, en ikinä unohda sinua."

Tuut, tuut, tuut.



Ei voi olla totta... Jättikö Tyler juuri minut? En pystynyt uskomaan sitä, en itkenyt, en pystynyt ajattelemaan selvästi. Yhden vessanpöntön kannen takiako hän jätti minut? Puhelimen välityksellä! Olihan se toki parempi kuin tekstari, mutta silti...

Seisoin puhelimen edessä iäisyydeltä tuntuvan ajan, vaikka oikeasti se taisi olla yhden minuutin pituinen. En vain uskonut, että äskeinen tapahtui.



Otin esille päiväkirjan, jonne olin kirjoittanut päivästä kun ensimmäisen kerran tapasin Tylerin.

"Rakas päiväkirja, et ikinä usko mitä tänään tapahtui? Tapasin aivan täydellisen miehen. Hän on 178 cm pitkä, rakastaa jääkiekkoa, ei polta, hän on huumorintajuinen, liiketalouden opiskelija, suklaiset silmät... Aivan täydellinen. Tosin en tunne häntä vielä kovinkaan hyvin, joten en tiedä luonteesta ja sehän se tärkein on..."

Hymyilin, miten yksinkertainen ihminen olin silloin ollut. Luin vielä ensitreffeistämme ja siitä päivästä, kun vein Tylerin kotiin näytille ja sitten päätin, että nyt riittää. Huomenna kaikki olisi kuin ennenkin.



Ennen nukahtamistani totesin ettei päivä ollut lähelläkään sitä unelmapäivää, mistä olin haaveksinut. Nukahdin vihdoin pyöriskeltyäni ensin sängyssä lähes parin tunnin ajan.

***

Muutaman viikon kuluttua...



Kaksi viikkoa olin elänyt kuin sumussa, kävin töissä, tulin kotiin, söin, olin koneella, siivoilin.... Elin normaalia elämää, mutta jokin vain puuttui.

Kuulin auton ajavan pihaan ja havahduin horroksestani.



"Tyler!" henkäisin, kun katsoin ovelle. Mitä ihmettä hän täällä teki? Otin muutaman haparoivan askeleen ovelle.



"Tyler, mitä sinä täällä teet?" kysyin hämmästyneenä ja katselin kasvoja, jotka eivät olleet muuttuneet minnekään, mutta näyttivät väsyneiltä.



"Anteeksi, että työnsin sinut pois. Luulin että asiat parantuisivat sillä, että eroaisimme, mutta tosiasia on se, että olen kaivannut sinua joka aamu, päivä ja ilta. Haluan sinut takaisin, enkä enää työnnä sinua pois, vaan kerron rehellisesti mielipiteeni."

"Tyler, taitaa se vika olla mussakin ihan yhtälailla kun sussa."



"Mitä jos unohdetaan koko juttu ja palataan takaisin yhteen?" Tyler sanoi henkäisten.
"Sopii." sanoin nauraen.

***

No siinä se nyt on. Yäh, järkyttävää.

Ensi osaan sitten! Luvassa Tylerin muutto katon alle, mutta mistä syistä? Lisää kiistojakin varmasti luvassa, katsotaan nyt mitä tässä toteuttelen. Voisinkin pelata jo tänään, koska Olivia ja Tyler ovat niin kivoja pelata :--)