En ole koskaan tehnyt kahta osaa näin nopeasti! Tämä voi olla huono juttu tai sitten erinomainen, mutta veikkaanpa, että tämä on poikkeuksellista, valitettavasti.

Lukemaan nyt siitä, hus!

Kommenttia saa jättää, myös sitä kritiikkiäkin :--)

***

"Mua kyllä vähän jännittää." Tyler sanoi hiljaisella äänellä, kun kävelimme kohti vaaleansinisen tiilitalon etuovea.

"Älä höpötä, ihan turhaan." vastasin vilkaisten Tyleria nopeasti.

"Jeanne Bellamy, upeampana kuin koskaan! Oikein hyvää syntymäpäivää." sanoin halaten rakasta naapuriani tiukasti. Jeanne oli ensimmäinen, johon tutustuin muutettuani saman kadun varrelle. Hän tuli muuttoiltana esittelemään itsensä ja olimme nähneet sen jälkeen melkein joka päivä, ainakin ohi mennen, asuihan tuo puutarhaintoilija aivan taloni vieressä.

"Olivia, yhtä säihkyvänä kun aina ennenkin. Kiitos, upealta ei kyllä olo tunnu, pikemminkin kolottavalta." Jeanne sanoi rutistaen minua ehkä hieman liiankin lujaa.

"Jeanne tässä on Tyler, poikaystäväni." sanoin vakavoituen ja huomasin että Tyleriä hieman jännitti tavata tämä hellyyttävä vanha leskirouva.

"Hyvää päivää, rouva Bellamy." Tyler sanoi kohteliaasti nyökäten.

"No mutta, katsoppas sinua! Olivia on kertonutkin sinusta kaiken tarpeellisen. Pakko sanoa, että olet oikein komea nuori mies!" Jeanne sanoi ihastellen poikaystävääni ja en voinut olla tuntematta pientä ylpeyden aaltoa.

"Jos olisin kolmisen kymmentä vuotta nuorempi, niin aivan varmasti iskisin sinut!" Jeanne sanoi hupsutellen ja vinkkasi vielä silmääkin.

"No mutta, tässähän tuntee itsensä ihan imarrelluksi, rouva Bellamy!" Tyler sanoi henkäisten.

"Jeanne on nimeni, poikakulta." naapurini sanoi napakasti ja Tyler tyytyi vain nyökkäämään vähintäänkin yhtä suurella voimalla.

"Jeanne, tämähän näyttää varsin herkulliselta!" sanoin ihaillen kesäisen väristä salaattiani. Oli poikkeuksellisen lämmin syksy, joten ulkona tarkeni vielä vallan loistavasti.

"Eihän tämä nyt mikään gourmet ateria ole, mutta oman maan antimista on aina ilo nautiskella. Jokos se sinun kasvihuoneesi edistyy Olivia-kulta?" Jeanne kysäisi asettaen oman lautasensa pöydälle. Posliini piti kolauksen osuessaan lasipintaiselle pöydälle.

"No, sanotaanko vaikka, että katsotaan sitä ensi keväänä. Tyler, älä syö noin nopeasti, muut eivät ole edes aloittaneet!" sanoin terävästi, mutten liian töykeästi. Oli aika epäkohteliasta aloittaa, kun itse päivänsankarikaan ei ollut vielä ehtinyt istuutua! Olisi vielä paljon tekemistä Tylerin käytöstapojen kanssa, vaikka muuten hän olikin oikein edustuskelpoinen yksilö.

"Joojoo..." kuului vastaukseksi.

"Ehdottaisin maljaa Jeannelle! Tulkoon vuosia vielä paljon lisää." Tyler sanoi nostaen maljan ja selvästi paikaten mokaansa.

"Jeannelle, jota vuodet vain parantavat. Ainakin näin uskoisin, vaikka emme ole tunteneet kovinkaan kauaa." lisäsin vielä hymyillen. Jeanne oli niin helposti pidettävä ihminen, että tuntui kuin olisin tuntenut hänet vuosia.

Tuntui niin mukavalta istua viihtyisässä puutarhassa nauttimassa virkistävästä salaatista kahden lempi-ihmiseni kanssa, että en voinut olla hymyilemättä koko ajan.

Jos tulevaisuuteni olisi täynnä tälläistä, eläisin todella iloisen elämän.

"Koskas te söpöläiset muutatte saman katon alle ja pistätte niin sanotusti hynttyyt yhteen?" Jeanne sanoi tuttuun suorasukaiseen tyyliinsä. Hänessä oli niin paljon samaa kuin itsessäni ja toivoisinkin olevani yhtä varma ja innokas vanhus.

"Tuota... Emme ole oikeastaan puhuneet siitä, mutta tuskin lähiaikoina." Tyler vastasi katsoen minua. Niin emme olleet puhuneet koko asiasta, koska juuri nyt tuntui parhaalta olla näin.

"Katsotaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Tylerin pitäisi vaihtaa työpaikkaakin tai muuten välimatka olisi hieman liian pitkä työn ja kodin välillä. Emme kiirehdi asioita, näin on hyvä." totesin hymyillen.

"Töistä puheenollen, minun pitäisi varmaankin lähteä." Tyler sanoi hivuttaen tuoliaan taaksepäin. Metalliset jalat pitivät inhottavaa ääntä kivetystä vasten ja mieleni teki peittää korvat. "Mutta kiitos suunnattomasti kutsusta, Jeanne ja oli oikein mukava tavata."

"Niin minustakin, oikeasti ei tarvitse olla noin muodollinen! Rentoudu poika." Jeanne nauroi suussaan salaattia. En tiennyt itkeä vaiko nauraa, kun salaatit vilahtelivat hänen suussaan.

"Tulen sitten huomenna töiden jälkeen käymään, en tiedä kyllä monelta pääsen lähtemään, mutta soitan sitten." Tyler sanoi raapien päätään. Työpäivät tuntuivat aina riippuvan pomon aikatauluista, joskus pääsi lähtemään aikaisin ja toisinaan meni myöhään.

"Itse asiassa huomenna saattaa koittaa pieni yllätys, että soita sitten heti kun lähdet?" vihjailin.

Tylerin lähdettyä alkoi varsinainen ristikuulustelu, Jeanne tuntui haluavan tietävän ihan kaiken! Siis aivan kaiken. Tuli kysymyksiä lapsista, työstä, avioliitosta, Tylerin ja minun suhteesta ylipäätään, vieläkö kylpyammeeni hana vuoti vettä... Naapurini oli oikea tietopankki, mutta kyllähän sen ymmärsi, hän kun asui yksin suuressa talossa eikä sukulaisia juurikaan ollut.

"Olet ihan mahdoton! Kai tiedät sen." sanoin nauraen ja otin syvään henkeä ennen kuin aloitin paasaamaan vastauksia. "Lapsia? No ei vielä ole sen aika, mutta kaksi lasta haluaisin, tytön ja pojan. Töissä menee oikein hyvin, luokallani on varsinaisia enkeleitä! Kyllä, amme valuttaa edelleen ja tuntuu että se on nyt lisääntynyt tässä parin päivän aikana, voisin hyvinkin tarvita sitä putkimiehen numeroa, jota suosittelit minulle toissapäivänä... Ainiin, meillä menee oikein hyvin."

Muutaman tunnin rupattelimme sisätiloissa punaviinilasillisten ääressä ja Jeanne opetti minulle vahvistettua kantapäätä. Halusin kutoa itselleni villasukat, mutta kantapää ei ollut ihan hallussa... Pimeän tultua havahduin siihen, että huomenna olisi aikainen herätys ja tajusin ruveta lähtemään.

"No niin, pärjäilehän! Nähdään taas huomenna, oli oikein kiva että pyysit meitä kylään." sanoin halaten Jeannea jo toisen kerran saman päivän aikana.

Kotiin tultuani pesin meikit pois ja katsoin hetken aikaa urheilukanavaa, sieltä ei tullut juurikaan mitään mielenkiintoista, mutta s-vikaista selostajaa oli hauska kuunnella. Oikeastaan s suhisi aika suloisesti. Mietin kuinka yksinäistä Jeannella mahtoi olla ja kuinka paljon vierailumme todellisuudessa vaikutti häneen.

Pitäisi käydä useammin, ajattelin ja suljin television.

***

Aamulla oli todella vaikea herätä ja syöksyin kuumaan kylpyyn puoliksi torkkuen.

Juuri ennen töihin lähtöä soitin korjaajalle ja valitin viitisen minuuttia vuotavasta hanasta.

"Olivia Day tässä hei, soittelisin vuotavasta ammeen hanasta."

"Vai että hana vuotaa." mies luurin toisessa päässä vastasi.

"Niin  v u o t a a a. Aika paljonkin itse asiassa ja vettä on tullut päivä päivältä enemmän, en haluaisi tulla tulvivaan kotiin sentään." sanoin jämäkästi puhelimeen ja ihmettelin hieman, miksi Jeanne suositteli juuri tätä miestä.

Lopulta pääsimme korjaajan kanssa yksimielisyyteen asiasta ja hän lupasi tulla huomenna aamukahdeksalta katsomaan hanaa. Ihan vain katsomaan... Korjaaminenkin olisi ihan hyvä idea... Ajattelin vielä.

Nopea kurkistus keittiön esineisiin, ettei mikään vain jäisi päälle.

 

Hella oli pois päältä, i-pod oli pois päältä, kahvinkeitin oli pois päältä. Kaikki oli kunnossa ja saatoin lähteä ansaitsemaan päivän elannon.

"Jälleen uusi päivä." sanoin huokaisten, kun sain vihdoin laitettua auton oven kiinni. Se oli reistaillut niin kauan, kun tätä kyytiä olin käyttänyt. "Nukuitko yösi hyvin, Dionne?"

"Saanko kysyä, että mitä on nukkuminen? Niin uuvuttavaa tehdä kahta eri työtä, tuntuu ettei ole ikinä vapaata aikaa. Jaan postia öisin ja päivisin kuskaan ihmisiä töihin. Ei ihan unelmaa, mutta pakko jotenkin elättää perhe..." Dionne huokaisi ja painoi sitten kaasua vähän liiankin innokkaasti ja auto sammui. "Hitto, ei tästäkään tule mitään."

En tiennyt mitä sanoa, joten en sanonut koko matkan aikana yhtään mitään. Oli kieltämättä epämukava 20 minuutin työmatka...

***

Suuntasin kaupungille suoraan töistä, sillä halusin ostaa uusia vaatteita itselleni sekä ostaa jotain pientä Dionnelle, ihan vain piristykseksi. Vaatteiden ostaminen oli helpoin osuus, vaikkakaan en oikein löytäny muuta kuin yhden paidan sekä pyjamahousut. Dionnelle päätin ostaa lahjakortin samaiseen kauppaan. En mitään järkyttävän suuri summaista, mutta jotain kuitenkin.

Kun vihdoin saavuin viiden maissa kotiini, oli Tyler jo siellä. Tavallaan pilasi yllätykseni, mutta päätin sitten viedä sen loppuun.

"Tyler, minun piti pukeutua hienosti ja tehdä hyvää ruokaa ja sitten vasta pudottaa tämä pommi, mutta tosiaan. Eihän se ole tapaistani, joten parasta mennä suoraan asiaan. Mitä tuumit jos mentäisiin kihloihin? Sen ei tarvitsisi tarkoittaa mitään vakavaa, ihan vain lupaus tulevaisuudesta." kysyin odottavaisena ja pelkäsin että Tyler tyrmäisi ehdotukseni.

Vastoin pelkojani hän otti sormuksen ja sovitti sitä sormeensa.

"Totta kai suostun! Paitsi että olisi kyllä kuulunut minulle tämä kosiminen, mutta tunnetusti teet mitä lystäät ja siksipä rakastankin sinua! Ei mitään turhia imelyyksiä, sellainen on Olivia Day." Tyler naureskeli hiuksiini ja puristin häntä yhä lujempaa ja lujempaa ja hän tuntui vastaavan haasteeseen.

"En saa henkeä, nyt riitti! Voitit." puhisin viimein.

"Vieläkö sua pyörryttää?" Tyler kysyi vakavana ja kiskaisi itsensä muhkealle parisängylleni.

"Eihän tässä ketään ole missään vaiheessa edes pyörryttänytkään, muuten vain tunsin sängyn kutsuvaksi." sanoin tuttuun tapaani suu virneessä.

"Halusin vain tehdä näin." sanoin ja kiepsahdin omalta puoleltani Tylerin puolelle.

"Vai niin, ymmärrettävää, olenhan niin puoleensa vetävä, charmikas ja kaikinpuolin täydellinen." Tyler sanoi vaatimattomasti.

"Pah niin vissiin, pilasit kyllä nyt hetken. Sitä paitsi toi asento oli äärimmäisen epämukava, kannatella nyt koko painoaan kokonaan vasemmalla kädellä!" valitin ja nousin takaisin omalle puolelleni sänkyä.

"Naiset..." Tyler kuiskasi ikään kuin itselleen puhuen ja en voinut kuin nauraa.

***

"Hyvää yötä, Tyler." kuiskasin melkein äänettömästi. En tosin saanut vastausta, sillä mieheke nukahti jo. Käsittämätöntä miten nopeasti jotkut osaavat nukahtaa. Itse olen niitä onnettomia sängyssä pyörijöitä, joilla hurahtaa nukahtamiseen toisinaan reilusti yli tunti.

(Hups, Oliviahan on aivan väärin päin! Siis sänky on, kun käänsin sen, jotta päähenkilömme pääsee pois sängystä, mutta luulin ottaneeni tämän kuvan aikaisemmin... No ei sen väliä, en jaksa mennä enää ottamaan vastaavaa! :D)

Näin unta aivan ihmeellisistä asioista. Ensin olin kaupungin kirjastossa ja tapasin siellä Staalin veljekset, oman kaupungin kiekkoilevat superveljet. Kävelin pitkin erästä käytävää hivellen kädelläni kirjoja, kun törmäsin heihin. Kysyin olivatko he nähneet kiekkoilevaa jäätelötuuttia koskaan...

Heräsin ja puin samat vaatteet ylleni kuin edellisenäkin päivänä, ei huolta, haistelin ne tarkkaan ja puhtaalta tuoksuivat. Otin murot esiin ja päätin päästä tänään helpolla aamupalan suhteen, ei minuuttien väsäämistä yhden leivän takia, vaan nopeasti kulhollinen muroja ja maitotilkka.

Samalla pohdiskelin uneni tulkintaa... Ei nyt huijasin, en edes. Nauroin sille, kun heräsin, mutta unohdin sen sitten.

Kello oli jo kymmentä vaille kahdeksan ja odottelin korjaajaa saapuvaksi, joten totesin olevan viisainta syödä nopeasti. Olisihan se vähän törkeää syödä samalla, kun korjaaja korjailisi ammetta. Tiedä vaikka miesparka ei olisi ehtinyt syödä aamupalaa ja ärsyttäisin häntä ja hän laskuttaisi enemmän.

Kyllä, oli viisainta syödä nopeasti.

Kuulin sisälle epämääräistä kolinaa ja ryminää sekä auton ääntä ja kurkkasin ovesta ulos.

"Huomenta!" huikkasin ovenraosta varsin äkäisen näköiselle vanhalle miehelle. Olikohan Jeanne ollut tosissaan, kun sanoi tämän olevan kaupungin leppoisampia miehiä ja loistava työssään? Nimittäin epäilin vahvasti. "Peremmälle vain..."

"Hupsista, hanan lyöminen tällä jakoavaimella ei ollutkaan ehkä se fiksuin ratkaisu..." Peterson pohti rikkoessaan hanan ja nyt sitä vettä vasta tuli. Katselin kauhunsekaisin tuntein tapahtumia.

"Tähän tarvitsee asentaa uusi hana!" Peterson sanoi ylpeänä.

"Vai niin." totesin tuijottaen ammeeni hanaa, josta suihkusi vettä kastellen joka paikan.

"Pieni hetki, kyllähän tästä vielä hyvä tulee!" korjaaja sanoi innoissaan ja totesin parhaimmaksi häipyä kylpyhuoneesta.

***

Kolmen viikon kuluttua....

Heräsin aamulla normaaliin tapaan, mutta muutaman aamun tapaan tunsin hirvittävää halua mennä vessanpöntön ääreen. Olin oksentanut jo monena aamuna ja voin todella pahoin. Varmaan jokin vatsapöpö, ajattelin. Sitkeä pöpö.

***

Kuukauden kuluttua...

Nilkkani olivat turvonneet jonkin verran, huomasin. Olin havainnut jotain pelottavaa aamulla vaihtaessani vaatteita peilin ääressä. Sain epäilyksilleni vahvistuksen.

Olin raskaana. Pienen vatsakummun pystyi erottamaan jo melko selkeästi. Onneksi oli lauantai, niin ei tarvinut edes mennä töihin. Olin pienessä shokissa ja yritin kuumeisesti miettiä kuinka kertoa tämä Tylerille, jonka suhtautumisesta minulla ei ollut harmainta aavistusta. Itse en tiennyt muuta kuin, että pelotti, mutta samalla olin iloinen. Lapsi! Minusta tulisi äiti! Olin jo 26-vuotiaskin ja aivan valmis saamaan lapsen, mutta en yksin.

"Suoraan asiaan vain niin kuin tyyliisi kuuluu", suoraan asiaan, toitotin itselleni matkalla puhelimelle. "Ei ei ei, ei vielä suoraan asiaan, sanot vain, että on tärkeää asiaa ja pitää tavata heti..." harjoittelin sanojani, vaikka yleensä olin varsin sanavalmis neito.

"No moi...Tyler. Kuule tulisitko käymään... Niin, töiden jälkeen...tietenkin." töksäyttelin asiani kummallisella matalalla äänellä, mitä ihmettä.

"Kuulostat oudolta ja linjakin pätkii, nähdään iltapäivällä, rakastan sinua." kuului luurin toisesta päästä. Niin nähtäisiin.

***

Istuin sohvalla odottamassa Tyleria ja hän istuutui viereeni rennon oloisena.

"Menen nyt suoraan asiaan. Olen raskaana, mitäs sanot?" sanoin epävarmasti levitellen käsiäni, jotta Tyler näkisi pyöristyneen vatsani.

"Ras....Häh? Voisitko sanoa uudestaan, kun taisin kuulla väärin?" Tyler sönkötti.

"Okei hidastan vähän... Olen jännittänyt tätä hetkeä koko päivän, mutta siis meistä tulee vanhempia!" hihkuin melkein. "Saamme lapsen, vauvan, käärön, penskan, muksun, kakaran...." luettelin, kunnes Tylerin tuijotus keskeytti ajatukseni. Olisin kyllä keksinyt vielä monta muutakin samaa tarkoittavaa sanaa.

"En minä osaa olla isä." Tyler sanoi huolestuneena ja aloin närkästyä, koska hän ei maininnut sanallakaan mitä mieltä hän edes ajattteli koko jutusta!

"En minä osaa vaihtaa vaippaa, nukuttaa lasta, syöttää sitä, en edes tiedä mitä ne syövät! Jotain pilttejä kai... En osaa pidellä edes vauvaa...." Tyler tuskaili luetellen yhä vain kiihtyvällä nopeudella. Minun oli pakko puuttua peliin kuin kiekkotuomari tappeluun.

"Tyler-kulta, en osaa minäkään, mutta olin valmis ottamaan haasteen vastaan."

"Opetellaan yhdessä. Et sinäkään osaa laukoa kiekkoa tarkasti yläpesään, mutta jos harjoittelisit tarpeeksi, niin ehkä osaisitkin." sanoin hymyillen ja puristin Tylerin olkapäätä.

"Oikeastaan, olen jo 27-vuotias ja oikeastaan vauva ei kuulosta pahalta, olisin jänistänyt vielä kaksi vuotta sitten, mutta en enää. Nouse seisomaan!" Tyler kehotti.

"Miksi?" hangoittelin vastaan.

"No niin nyt on hyvä. Pitäisi vielä keksi mitä sanoa..." Tyler sanoi mietiskellen.

"Mitä ihmettä?" nauroin.

"Oikein kaunis kohouma!" Tyler sanoi vihdoin ja katseli mahaani.

"Olet ihan höpö!"

***

Ensilumi satoi maahan vasta marraskuun lopussa.

Nilkkani olivat aivan turvoksissa ja selkääkin särki. Asettauduin vaivalloisesti lattialle makaamaan ja nostin jalkani ylös. Mahani oli vielä suhteellisen pieni, joten se ei ollut tielläni kovinkaan pahasti.

Makasin selälläni hetken ja siirryin sitten lisäsiipeen pohtimaan sisustusratkaisuja.

Niin, ei ollut vielä kuin seinät, katto ja lattia, loput puuttuivat ja minun oli aika tehdä päätöksiä. Mietin miten asettaisin kaikki huonekalut, mitä huonekaluja edes tarvitsisin, millaiset tapetit...

Kunnes puhelimen soiminen keskeytti mietteeni. Kömmin lattialta ylös hitaammin kuin aikaisemmin ja rasittava pirinä kuormitti tärykalvojani.

"Moikka lyllerö! Kestipäs kauan vastata, olit varmaan jossain lattiatasolla. Kuule..." Tylerin ääni kantautui puhelimesta.

"Hei hei! Lyllerö? Tosi nätisti sanottu, kiitos. Älä sano että oot rautakaupassa ja tarvit taas neuvoja?" keskeytin miehen papatuksen. Lyllerö? Kieltämättä ihan hauskasti sanottu, mutta sitähän en Tylerille aio myöntää.

"No joo, soitan. Ostanko toiseenkin huoneeseen sitä harmaata puulaminaattia vai haluatko mieluummin vaaleata sinne?"  Tyler kyseli kärsimättömänä. Nyt kun hän muuttaisi talooni oli pakko tehdä remonttia. Hankin luvat talon laajentamiseen sivusuunnassa ja ainakin kaksi huonetta oli tulossa lisää. Rahatilanne, jos olisi sallinut, niin samantien olisi pamautettu ainakin kolme huonetta lisää.

"No tuota... En tiedä oikein kummasta pidän enemmän...." jahkailin puhelimeen.

"Ota vaaleaa. Päätetään tapetit myöhemmin... Vai pitäisikö sittenkin maalata?" jatkoin pohdiskeluani.

"Vaaleaa laminaattia siis, nähdään kohta." Tuut, tuut, tuut. En kuitenkaan jaksanut pohtia sen kauemmin sitä löikö Tyler tosiaan luurin korvaani vai ei, sillä tuli tunne, että on aivan pakko vaihtaa kiristävät farkut pois jalasta.

 

Istuimme remontin keskellä. Minä mietin vain sisustusasioita, mutta Tylerin mietteet olivat toista luokkaa.
"Tiedätkö mitä?" Tyler aloitti ja minä puistelin päätäni. "Kuvittelin tämän hetken koittavan vasta kesän jälkeen, mutta nyt me vähän niin kuin eletään tulevaisuutta, vaikka kuitenkin ollaan tässä hetkessä."

Vaihdoin asentoa, jotta näin Tylerin kasvot. "Hmm..." sanoin ja mielessäni pyöri vain ruskean sävyt.

"Et tainnut edes kuulla mitä sanoin?" Tyler nauroi ja käännyin katsomaan häntä hölmistyneenä.

"Arvaa mitä Olivia? Tai älä arvaa, sanon suoraan, sinua odottaa pieni lahja, kun seuraat minua." Tyler sanoi ja viipotti jo olohuoneessa.

"Rakastan lahjoja!" hihkuin hymyillen.

"Tuota, anteeksi nyt, mutta mikä lahja on vessassa?" kauhistelin. "Oletko oppinut laittamaan kannen kiinni? Ai kappas et ole, ylläri..." muputin, mutta selkeästi kuuroille korville.

"Ahhahahaha, siinä se on!" Tyler ulvoi naurusta ja itse katselin lattialla olevaa pottaa lähinnä huvittuneena.

"Kaunis." tyydyin henkäisemään ja Tylerin nauru vain yltyi.

"Tyler, huumorintajusi on syvältä." tyydyin naureskelemaan, mutta ainakin tämä "lahja" olisi tarpeellinen joskus parin vuoden kuluttua?

***

No niin! Siinä se nyt on... Tosin loppua kohti lässähti ja pahasti, mutta never mind!

Katsotaan sitten, koska seuraava osa ilmestyy, ei varmaan ihan heti, mutta yritän saada sen kasaan ennen tiistaita klo 22, koska silloin putoaa olympialaisten avauskiekko jäähän ja muutun hulluksi! :--)