Innostuin hirveästi pelaamaan ja en ole koskaan tyytyväinen mihinkään, sillä visioni päässäni ovat niin erilaisia, kuin mitä edes pystyy luomaan ja turhaudun nopeasti pelaamiseen, koska saan kuvien otosta aina järkyttävän päänsäryn. Kuvakulmien kääntely sun muu aiheuttaa pian migreenin, mutta panostan kirjoittamiseen enemmän!

Musiikkina: Bethany Joy Galeotti ft. Enation - Feel This

***

Oli kulunut silmänräpäyksessä monta kuukautta siitä, kun menimme Tylerin kanssa naimisiin. Se tuntui niin pieneltä ajalta, sillä elämä ei ollut muuttunut mitenkään ja aivan normaalia arkea pienine riitoineen olimme eläneet. Havahduin tähän tosi asiaan eräänä aamupäivänä, kesken keittiön siivoamisen. Kuinka nopeasti elämä kulkeutuu ohitse.

Raven oli kasvanut paljon ja kohta olisi aika opettaa hänet pärjäämään elämässä.

"Lähden nyt töihin." Tyler keskeytti ajatukseni töksäytyksellä, hänellä ei todellakaan ollut hyvä aamu, nimittäin ensin hän oli rikkonut lasin ja sen jälkeen vielä kompastui mattoon. Tapahtumahan oli minusta hyvinkin huvittava, mutta jostain syystä Tyleriä ei naurattanut.

"Hyvää työpäivää, kulta." sanoin, mutta vastausta ei kuulunut. Tylerin työajat olivat nykyään hyvin vaihtelevat, milloin hän meni aikaisin aamulla töihin milloin vasta viiden aikaan illalla. Olin salaa ihmetellut asiaa, mutta kysyä en uskaltanut.

Se päivä oli hyvin paljon samanlainen kuin kaikki muutkin päiväni, nyt kun olin äitiyslomalla. Petasin sängyn ja muutenkin siivoilin aamupäivästä Ravenin jokellellessa omassa pinnasängyssään.

Raven oli niin ihana pieni olento, etten voinut saada tarpeekseni hänen hoidostaan. Nautin erityisesti melkein joka päiväisistä kylpyhetkistä. Tyttö suorastaan rakasti vettä ja loiskutteli sitä pienillä pulleilla käsillään. Unohdinkin aivan mainita, olin taas raskaana! Toivoin toista tyttöä, sillä minulla oli jo aivan täydellinen nimi mielessäni. Tyler tietenkin toivoi poikaa, josta koulia kiekkoilijan.

Suurimman osan ajasta Raven oli ihan omassa kehdossaan, sillä Northwoodista en löytänyt babysitteriä, johon tytön pistää. Maton päällä lattialla oli tietenkin yksi paikka, mutta en viitisinyt usein kylmälle lattialle Ravenia laittaa.

"Lukisiko äiti sinulle sadun?" kysyin kumartuneena sängyn ylle. Raven tuhahti ja käänteli pientä päätään kuin puistellakseen sitä kieltäytymisen merkiksi. En voinut kuin hymyillä, tästä lapsesta voisi vielä tulla jotain suurta. Tietenkin jokainen äiti ajattelee niin, enkä aikonut olla poikkeus. "No katsotaan, odotahan käyn hakemassa kirjan."

Istuuduin lattialle paksu kirja kädessäni ja aloitin lukemisen.

"Harry päätti aloittaa peruskokeella eli pyysi hakijoita jakaantumaan kymmenen henden ryhmiin ja lentämään kertaalleen kentän ympäri. Päätös oli viisas: ensimmäiset kymmenen olivat ensiluokkalaisia ja oli ilmiselvää, etteivät he olleet tottuneet lentämään..."

Puolen tunnin kuluttua lopetin lukemisen ja huomasin, että Raven nukkui.

Nukahdin itsekin sohvalle ja pian tulikin jo hämärää.

Heräsin juuri ennen kuin Tyler tuli töistä. Olin ehtinyt ottamaan hampurilaistarvikkeet esille ja taputeltua jauhelihan oikeaan muotoon, ku kuulin oven käyvän.

"Huh mikä päivä!" Tyler hengähti ja kysyi samalla mitä ruokaa olin tekemässä. "Hirveän työläs juttu se leskirouvan kuolema, siitähän lukijat haluavat lukea, mutta vaatii niin hirvittävästi taustatyötä, onneksi se uusi työntekijä aloitti tänään." hän jatkoi vielä suurieleisesti huokaisten.

"Sehän on hyvä, että saitte uuden työntekijän, jos siellä on noin paljon hommia tehtävänä. Tuntuu, että olet nykyään koko ajan töissä." sanoin jauhelihan rätinän yli ja huomasin silmäkulmastani Tylerin olevan menossa vessaan. "Muista se rinkula!"

"Joojoo!" kuului vastaus totutulla äänensävyllä, tuntui kuin Tyler olisi ollut toinen lapseni.

Hymyilin ja mietin hetken viitsisinkö kysyä tekikö Tyler työtä käskettyä, mutta en aivan ehtinyt.

"Äiti, rinkula on nyt alhaalla!" Tyler sanoi ivallisesti. Mitä minä juuri äsken ajattelin!

Saatuni hampurilaiset valmiiksi menimme molemmat olohuoneen sohvalle syömään.

"Millainen se teidän uusi työntekijänne on?" kysyin vain, koska haluan osoittaa Tylerille olevani kiinnostunut hänen asioistaan, joskus hän kritisoi minua siitä että halusin aina vain puhua omista asioistani! Niin kun se nyt pitäisi paikkaansa...

"Sofieko? No hän on kaiketi 27-vuotias, ihan mukavalta vaikutti. Hän on minun parini siinä leskirouvan hässäkässä, meidän pitää haastatella poliiseita sun muuta, kaikkihan haluavat tietää mitä hänelle tapahtui." Tyler selitti. Koko kaupunki oli varpaisillaan kyseisen tapauksen vuoksi, koska sitä epäiltiin murhaksi. "Entäs sinun päiväsi?" hän vielä kysyi kiinnostuneena.

"No kyllähän sinä tiedät minun päiväni... Ei nyt mennä sinne vielä! Onko tämä Sofie kaunis?" kysyin ihan kiusatakseni Tyleria.

"En minä tiedä, en ole katsonut." Tyler sanoi mennen vaikeaksi ja haukkasi ison palan hampurilaista, jottei tarvitsisi puhua enempää.

"Älä viitti narrata, olet MIES. Tietysti katsoit kuinka kaunis Sofie on, no sano nyt suoraan." sanoin teatraalisesti, halusin vain testata miten Tyler käyttäytyisi tälläisessä tilanteessa.

"Mitä ihmettä Olivia... No, Sofie on kai ihan nätti, mutta ei mitään verrattuna sinuun." Tyler sanoi juuri oikeilla sanoilla ja aivan ihmeissään.

***

Aamulla Tyler heräsi aikaisin ja itsekin heräsin ihanasta unestani.

"Olivia, lähden nyt töihin." Tyler kuiskasi, sillä ei ollut varma olinko edes hereillä.

"Mm... Näin unta, että sain kutsun Tylypahkaan ja sinä herätit! Ettäs kehtaat..." mumisin vielä ja nukahdin samantien uudestaan.

Heräsin kuitenkin tunnin kuluttua Ravenin itkuun, kävin ensin katsomassa että tyttö oli kunnossa, jonka jälkeen vaihdoin nopeasti vaatteet ja nostin hänet syliini.

"Niin tiedän, isiä on ikävä, isi on töissä, hän tulee illalla, sitten te voitte leikkiä." puhelin Ravenille totuttuun tapaani. Puhuin jo muutenkin ihan yksinkin ollessani ties mitä, niin nyt puhuin kahta enemmän, tosin puheeni menivät varmaankin kuuroille korville.

Raven vain hymyili äänneltyään ensin siansaksaksi kivoja asioita.

 Raven oli aika pieniruokainen, joten yleensä syötin hänet ihan seisaaltaan, koska aamuruoassa ei ikinä kovinkaan kauaa kestänyt. Samalla mietin, että voisin soittaa Tylerille ja kertoa, että Raven oli hymyillyt, kun puhuin isistä. Olin kyllä kahden vaiheilla, koska Tyler oli juuri edeltävänä päivänä sanonut, että töissä oli hirmu kiire.

Vein Ravenin köllöttelemään olohuoneen matolle ja otin puhelimen käteeni. Jouduin muistelemaan työnumeroa vähän aikaa, mutta onneksi en joutunut lunttaamaan, nimittäin en tiennyt yhtään mihin olin pistänyt lapun, jossa numero oli.

"Rutherford", kuului puhelimesta. Tylerin pomo, miksiköhän hän vastasi Tylerin työhuoneen puhelimeen, mietin.

"Olivia Day tässä hei, olisiko Tyler mahdollisesti siellä?" kysyin sormustani katsellen.

"Tyler? Ei hänellä ole tänään töitä, vapaapäivä, hänhän itse pyysi tämän ja myös eilisen vapaaksi?" Rutherford sanoi ihmetellen.

En voinut uskoa kuulemaani.

"Vapaapäivä... Ah, aivan niinpä tietenkin, olenpas hajamielinen... Noniin heihei..." sanoin vaisusti ja en voinut kuin ihmetellä kuulemaani.

Missä Tyler oli ollut eilen ja missä hän oli tänään?

Pettyneenä menin sohvalle lepäämään ja sulattelemaan kuulemaani. Raven heilutteli pieniä jalkojaan ja käsiään lattialla, hymyssä suin.

Harmittelin mielessäni, kun en tajunnut kysyä Rutherfordilta oliko Sofie todella toimituksen uusi työntekijä.

(Oho Olivian maha on taas paisunut! Perhana....)

Muutaman tunnin kuluttua Tyler tuli kotiin ja menin häntä vastaan melkein ovelle.

"Olikos sinulla mukava työpäivä?" kysyin kädet puuhkassa ja yritin vaikuttaa normaalilta, vaikka sisälläni oli varsinainen tunteiden myrsky.

"Täydellinen! Saimme hyviä tietoja poliiseilta ja Sofie jäi kirjottamaan artikkelin valmiiksi, sillä halusin tulla kotiin lempityttöjeni luokse! Kerrankin ajoissa." Tyler naureskeli.

"Aivan loistavaa..." sanoin teeskennellen erittäin iloista, vaikka todellisuudessa mieleni teki itkeä. Pettikö Tyler minua? Mikä muu voisi olla syynä...

Miltein juoksin makuuhuoneeseen. Laitoin käteni vatsakumpuni päälle. Tyler tuli perässäni ja kumartui viereeni.

"Mikä on? Liv, voitko huonosti?" Tyler kysyi aidosti huolestuneena.

"Voin ihan hyvin... Vauva voi hyvin." kuiskasin edelleen pokerinaamaa ylläpitäen. Aikoisin selvittää missä Tyler viettää päivänsä. Uskottelin mielessäni, että Tyler ei ikinä voisi pettää minua ja yritin unohtaa aiheen vähäksi aikaa.

Makasin hetken sängyllä ja nousin sitten ylös ja tallustelin vaivalloisesti keittiöön. Huomasin likaisen murokupin tiskipöydällä.

"Että sä osaat olla sika! Luuletko, että täällä on joku täyshoito! Että äitiyslomalla oleva viimeisillään raskaana oleva vaimosi on joku siistimispalvelu! Näätkö sä ton kupin tossa tiskipöydällä?"

"Näen näen, en ole sentään sokea!" Tyler huudahti naureskellen. "Hei älä nyt, yksi murokuppi vain..."

"Niinpä, hauskaa! Voitkin sitten ottaa sen noihin käpäliisi ja pestä sen. KÄSIN. Et laita sitä astianpesukoneeseen. " sanoin hymyillen ivallisesti ja osoitin vielä Tyleriä sormella.

 

"Ei kannata minusta välittää. Tarkkailen tässä vain. Jynssäät ne kovettuneet murot sitten kaikki sieltä irti." nipotin Tylerille, joka kyllä oli tottunut tälläiseen, joten tuskin osasi aavistaa, että olin loukkaantunut tästä kaikesta salailusta. Tuskin Tylerilla oli edes minkäänlaista aavistusta, että tiesin. Toisaalta olin vihainen Tylerille ennen kuin edes tiesin, mistä salailu johtui. Voisihan se olla, vaikka sen takia että hän suunnittelee minulle yllätystä?

 Vauvallakin oli sananen sanottavana, sillä melkoinen jalkapallon pelaaminen siellä alkoi.

"Ai että tää potkii!" vaikeroin.

"Tuun kokeilemaan, älä anna sen lopettaa vielä!" Tyler huusi.

"Hmm... Emmä kyllä tunne mitään", Tyler sanoi ensin vakavalla naamalla. "Aaa, no nyt jotain pientä liikettä tuntuu." hän jatkoi sitten naureskellen.

Nauroin harvinaisen ilmiselvää tekonaurua.

Seurasin kauempaa herkässä mielentilassa, kun Tyler otti Ravenin syliinsä. Tyler ei paljoakaan Ravenia sylissä pitänyt, vaan yleensä leikki tämän kanssa lattialla.

"Isin pieni tyttö on kohta iso! Sitten isi opettaa kuinka kävellään..." Tyler höpötteli Ravenille.

"Eikös Ravenilla ole kohta syntymäpäivät? Ai että tästä tytöstä tulee hyvä isosisko tuolle pienelle potkukoneelle!" Tyler selitti innoissaan ja ei edes huomannut, että olin melkoisen poissaoleva.

"Kuukauden kuluttua ja aivan varmasti tulee. Jos nyt pitäisi ennustaa, niin Ravenista tulee suojelevainen isosisko. Samanlainen kuin minä olen Winonalle." sanoin mietiskellen omaa lapsuuttani ja Winonaa, joka oli ehkä vieläkin itsepäisempi ja temperamenttisempi kuin minä.

 ***

N. kuukauden kuluttua

Tyler oli jatkanut töiden tekemistä kovalla tuntimäärällä, mutta vauvan parhaaksi yritin olla stressaamatta. Kohta olisi kuitenkin jo synnytyksenkin aika. Olin muutaman kerran soittanut töihin, mutta ainakin niillä kerroilla Tyler oli ollut töissä. Koitin parhaani ajatella, että Tylerilla oli varmasti oikein hyvä syy käyttäytyä niin kuin käyttäytyi.

"Liv, haluaisitko hieroa vähän raihnaisen miehen jumiutuneita lihaksia?" Tyler kysyi venytellen.

"En itseasiassa, mutta haluaisin että korjaat astianpesukoneen tai ainakin katsot onko siinä isokin vika." sanoin virnuillen Tylerille.

"Jos hierot sen jälkeen?" kuului vastaus ja pienen harkinnan jälkeen myönnyin.

 

Itse en halunnut sitä ähryämistä katsella ja kirosanoja kuunnella vaan suuntasin kylpyhuoneeseen siivoamaan ammeen. Olin alkanut nauttia siivoamisestakin ihan uudella tavalla, nyt kun ei oikeastaan ollut juurikaan muuta tekemistä.

"No himputti vieköön, en näe oikein mitään!" Tyler huuteli keittiöstä ja huokaisin, kai sitä pitäisi mennä osoittamaan tukea korjauspuuhiin. Tyler kun ei oikein ole mitään tekniikan ihmemies, mutta ei nyt mikään uusavutonkaan.

"Ohoooooooo!" huusi Tyler, kun sai sähköiskun ja minulta jäi varmasti puolisen kymmentä sydämen tykytystä välistä.

"Herranjestas! Tyler!" huusin nostaen käteni mahani päälle. Ei tehnyt hyvää säikähtää miltein kuoliaaksi!

"Oletko kunnossa ? Tyler?" kysyin haroen hiuksiani ja vatsassani oli hirveä tunne, vaikkakin Tyler ihan jaloillaan ollu tuon pienen iskun jälkeen. 

"Juu, huh että teki hunajata!" Tyler vaikeroi päätään pitäen, mutta tokeni suhteellisen pian iskusta.

"Kuulepas mies! Nyt astuu uudet säännöt voimaan! Sinä et missään tapauksessa koske mihinkään sähkölaitteeseen ellet tiedä varmasti mitä olet tekemässä, et sorki sinne sun tänne, kun et näe mitään. Etkä muutenkaan tee mitään vaarallista, kuten juoksentele sisällä märin jaloin! Tai kompastu maton reunaan tai putoa sängystä...." paasasin henki pihisten.

"Ihan rauhassa, Liv, olen kunnossa!" Tyler melkein nauroi.

"Arvaa mitä saat tehdä?" sanoin ottaen Tyleriä kädestä kiinni. "Siivota." jatkoin sitten nauraen ja Tylerin hymy hyytyi, mutta tiesin että se oli pelkkää näyttelemistä, oikeasti häntäkin nauratti koko juttu.

"Sovittu?" kysyin vielä ja Tyler nyökkäili hieman vastahakoisesti.

Näin yöllä painajaista, jossa lapsiveteni tuli. Heräsin kellon ollessa kaksikymmentä yli kaksi ja minusta tuntui hieman oudolta.

Heitin peiton pois valtavan mahani yltä ja tunsin jotain märkää. Lapsivesien tuleminen ei tainnutkaan olla unta.

"Ei taas.... Kesken hyvien unien!" ähkin ja yritin vääntää itseäni ylös ja samalla herätellä Tyleriä.

Nousin vaivalloisesti ylös ja katsoin ikkunasta nopeasti ulos.

Ulkona oli niin tyyni ilma, lehdet eivät edes värisseet ja kuu hohti hopeanväristä valoaan ohuiden pilvipeitteiden läpi.

"Nytkö se syntyy?" Tyler sanoi ihan unisena nousten vaivalloisesti ylös sängystä.

"No siltä vähän tuntuu! Nyt pitää mennä! Ai himpulan himpula, mikä tomera muksu täältä on tulossa!" vaikersin ja toivoin tällä kertaa ehtiväni sairaalaan.

 Muutamien päivien kuluttua saavuin takaisin kotiin potra poikavauva sylissäni. Ehdimme hyvin Tylerin kanssa sairaalaan, sillä ei tällä pojulla ollutkaan loppujen lopuksi ihan niin kiire.

"Tyler, ollaan kotona!" huutelin, kunnes huomasin miehen nukkuvan sohvalla. Olimme sopineet Tylerin kanssa jo etukäteen, että jos saisimme pojan hänen nimekseen tulisi Louie ja se päätös piti.

Tiesin, että lastenhuoneessa minua odottaisi taaperoikään ehtinyt pieni tyttöni, joten kiihdytin askeleitani. En malttanut odottaa kuinka suloinen tyttö siellä olisi.

Nostin Ravenin syliini ja aivan häikäistyin tytön söpöydestä!

"Onneksi olkoon pikkuinen! Olet nyt iso tyttö ja vielä isosisko!" höpöttelin Ravenille, joka vain nauroi iloisesti. Mikä positiivinen tyttö minulla olikaan sylissäni.

Laskin Ravenin lattialle istumaan ja astuin muutaman askeleen taakse.

***

Mitä tuumitte?