Teen varmaan muitakin extroja suvun edetessä, mutta nyt on aika paneutua tähän ensimmäiseen. Häähumun keskellä myrskyn silmässä ovat Olivia ja Tyler, kuinka häissä käy? En ole tyytyväinen osaan, mutta tässä nyt tämä vähäisen inspiraation tuotos.

Ou ja musiikkia olkaa hyvät (kannattaa varmaan laittaa soimaan niin ehkä osakin vaikuttaa paremmalta, kun hyvä musiikki taustalla) : Richard Harris - Will You Be There

***

 

Olimme sopineet papin kanssa käyvämme katsomassa mahdollista vihkitilaa, jota Tyler ehdotti. Huomasin heti ensimmäisenä kolkon lattian ja lämpimän seinän kontrastin ja se kiehtoi minua. Tuli jotenkin mieleen oma persoonani, toisinaan inhottava nipottaja, joka haastoi riitaa lähinnä mistä vaan ja toisaalta niin lämmin, sydämellinen ihminen.

Tuijotin hiljaa kohti alttaria, jossa ei oikeastaan ollut mitään. Neljä ikkunaa, nurkissa kukat. Niin pelkistettyä, mutta kiehtovaa. Tiesin samantien, että tämä olisi se paikka, jossa meidät vihittäisiin, vaikka arvelin Tylerin vinoilevan tästä, sillä hän ehdotti tätä paikkaa. Rasittava kilpailuhenkinen natiainen.

Jostain syystä huomasin sivuseinien ikkunoiden erilaisuuden ja viimeistään nyt paikka veti minua puoleensa. En ole mikään harras uskovainen, jos edes olen uskovainen, en tiedä. Paikka oli niin omituinen, hassu, nurinkurinen, että se tuntui aivan omalta. Tunsin itsekin olevani nurinkurinen, jollain kummallisella arkisella tavalla.

Vieressäni tunsin Tylerin hymyilevän rasittavaa omahyväistä "Mitäs minä sanoin" -hymyään ja mieleni teki tökkäistä häntä kylkiluun alapuolelle ja kohotinkin jo kättäni, mutta sitten muistin olevani kirkossa, joten jätin aikeeni myöhemmälle ajankohdalle.

Katseeni kiinnittyi kauniisiin vaalen oranssihtaviin kukkiin ja hetkeksi mieleni palasi ajalle, jolloin olin vasta kahdeksan vuotias. Mummini rakasti oranssia ja hänen kotinsa oli täynnä oransseja koriste-esineita, oranssin sävyisiä maisemia, mitä tahansa. Hän oli ihan hupsu rokkimummi, joka ei suostunut taipumaan normeihin, hän ei ollut pullan tuoksuinen mummo, vaan lähinnä Subway-riippuvainen.

Tyler rykäisi kurkkuaan ja palasin takaisin siihen hetkeen.

Huomasin papin istuvan siviilivaatteissaan etupenkissä ja lähdin kohti alttaria. En uskaltanut puhua mitään, sillä en tiennyt oliko hän rukoilemassa, olisi ollut aivan julkeaa keskeyttää hartaan miehen rukoukset, eikö vain olisikin? Kuljin pienin askelin kohti penkkiriviä, jossa hän istui täysin hievahtamatta. Pelkäsin jo löytäväni hänet murhattuna kirkonpenkkiin, kunnes hän liikahti ja tajusin katsoneena aivan liikaa CSI New Yorkia.

"Sää oot kaiketi Olivia, jos saanen sinutella. Mää olen Jeremiah Hero ja aion vihkiä teijjät.  Ihan siviiliasussa männään, mutta eipä se taida teitä haitata." Jeremiah, siis pappi, sanoi noustuaan ylös ja tultuaan minua vastaan. Hän nosti kätensä kätelläkseen ja tartuin siihen. Kylmä käsi, totesin.

"Niin, olen Olivia Day ja taustalla on Tyler tuleva Day, ööm, hauska tavata pappi Hero." sanoin naureskellen mielessäni miehen sukunimelle. "

"Praise the Lord!!" kuulin Jeremiah Heron huutavan, mutta se taisikin olla vain kuvitelmaa, en ollut aivan varma. "Tähänhän vois tulla tiiättekös semmonen vihkikaari, nääs vois näyttää aika pirun hyvältä, miten työ nyt ite sitten tykkäätte. No semmonen perussetti vois olla aika jees." Jeremiah sanoi käsiään levitellen.

"Perussetti?" kysyin hölmistyneenä, sillä minulla ei ollut mitään aavistustakaan mitä se tarkoitti, eikä tuntunut olevan Tylerillakaan, joka vain virnuili seinille ja yritti vältellä pastorin katsetta. Mokoma pelkuri, saisi vielä kuulla tästä, kunhan pääsisimme kotiin...

"No kylhän sää nyt tiedät, se normaali toimitus ja valojen vaihot sun muut hässäkät. Haluutteko työ lausua omat valat vai ottaanko ne kankeat normiversiot? No ei tarvihte päättää nyt, saatte katella ympärilleni ja fiilistellä, pirautelkaa mulle sitten luuriin, niin sovitaan asiat." Jeremiah sanoi rempseästi ja naureskeli vielä päälle. Ilmeisesti hölmistyneelle ilmeelleni, sillä en tiennyt pappien olevan näin rentoja! Luulin heidän olevan kankeita vanhoja pieruja, joissa ei olisi pisaraakaan elämäniloa, mutta olinpahan väärässä.

Nyökkäsin vain papille ja sanoin jotain niinkin tyhmää, kuin "Rimpautellaan!"

Istuimme vielä hetkeksi fiilistelemään kirkkoa ja sen tunnelmaa.

"Pakko myöntää, tällä kertaa valitsit aivan oikein! Pappikin on aivan hulvaton, toivottavasti ei kangistu tuosta itse toimitukseen, en halua sen olevan niin jäykkä kuin normaalisti!" selitin silmät hehkuen onnesta täynnä, häistäni, siis meidän häistämme, tulisi aivan täydelliset.

***

 "Kenelle soitat tähän aikaan illasta?" Tyler ihmetteli, kun aloitin näppäilemään puhelinnumeroa puoli yhdentoista aikaan illalla.

"Arvaa kerronko sinulle!" sanoin ärsyttääkseeni Tyleria. "Rakastajalleni Sidney Crosbylle tietenkin."

"Äh, olet ärsyttävä!"

 

Lopetin nauramisen, kun kuulin langan toisesta päästä jotain puhetta. "Winona, ootko se sinä?" kysyin, koska en kuullut aikaisemmin vastausta.

"Olenpa hyvinkin, mitäs sinä tänne soittelet?" kuulin Winonan vastaavaan puhelimeen ja nyrpistin nenääni, sillä Winona oli aina yhtä ärsyttävällä päällä.

"Kuule sisko, saat tehdä isosiskollesi häämekon, mehän sovittiin siitä jo kymmenen vuotta sitten." sanoin puhelimeen ja sovimme puvusta pikkusiskoni kanssa, joka muuten valmistui aivan hetki sitten vaatesuunnittelijaksi.

***

Hääpäivä

 

 Aamu oli jo pitkällä, kun vihdoin pääsin kampaajaltani pois. Istuin meikkauspöydän ääreen , jonka olin tilan puutteessa heivannut Ravenin huoneeseen ja tarkastelin itseäni peilistä. Päätin kampauksekseni ihan yksinkertaisen kampauksen, jossa tuuheat hiukseni pääsivät pääosaan.

Hääpuvun suunnitteli Winona ja olin aivan ihastunut siihen, se oli perinteinen valkoinen, mutta paljettimainen yläosa toi pirteyttä muuten niin tavalliseen mekkoon.

En voinut uskoa, että nyt tosiaan oli se päivä, jota olin jo kauan odottanut. Tunsin itseni kauniiksi morsiameksi ja nyt oli vain välteltävä Tyleria, sillä halusin tyrmätä hänet kauneudellani vasta kirkossa.

Olin järjestänyt Ravenille lapsenvahdin, Tylerin tädin, joka ateistina ei halunnut tulla kirkkoon. Otin Ravenin, suloisen pienen ja paljon hymyilevän tytön, syliini viimeistä kertaa neitinä. "Äiti ja isi menee tänään naimisiin, Raven. Täti tulee hoitamaan, olethan kiltti tyttö?" lepertelin, kunnes kuulin askelia takaani.

Käännyin ja kauhukseni näin Tylerin. Aloin näkemään punaista, sillä olimme sopineet, että olen Ravenin huoneessa siihen asti, kunnes Tyler lähtee kirkolle ja lähden itse perässä.

"Etkö sinä tampio muista mitä me sovittiin?! Aina onnistut pilaamaan kaiken! Oli kyseessä sitten seinien maalaus tai ihan mikä tahansa niin aina menee pieleen!"

"Sanopa yksikin maalauskerta, kun olen maalannut huonosti!" Tyler intti vastaan.

"No voi... No en kiroile, mikä himpulan pointti toi nyt oli?! Se seinän maalaaminen oli vaan esimerkki, ESIMERKKI! Meidän ei pitänyt nähdä ennen kirkkoa ja siinä sinä vaan seisot! Antaa heittää! Nyt häät menee ihan huonosti, senkin... senkin... senkin huonon onnen lähettiläs!" motkotin, mutta en huutanut, sillä Ravenin kuullen en halunnut riidellä, sillä vaikkakaan hän ei ehkä ymmärtänytkään, niin lasten edessä ei riidellä.

Olisin jatkanut motkottamistani, ellen olisi huomannu Tylerin silmäkulmassa kyyneltä.

Suljin Tylerin tiukkaan syleilyyn sanomatta sanaakaan.

"Liv, halusin vain nähdä kuinka satumaisen kaunis olet, en voinut vastustaa kiusausta ja menin aivan sekaisin, koska näytät niin kauniilta. En halua riidellä tänään, riidellään vaikka joka päivä tästä lähtien siihen asti kunnes jompi kumpi meistä kuolee, mutta ei tänään." Tyler sanoi niiskutellen ja en voinut kuin silittää hänen päätään ja olla samaa mieltä.

***

Kurkistelin jatkuvasti kirkon ovesta sisään ja näin siskoni kävelemässä kohti alttaria, lyhyttä käytävää pitkin, jota aivan pian itse kävelisin tärisevin jaloin. Näin Tylerin hermoilemassa taustalla, hän käveli ympyrää välillä hikeä otsaltaan pyyhkien.

Näin Winonan istuutuvan toiselle puolelle käytävää, kuin missä Jeanne istui kauniissa shampanjan värisessä puvussaan. En kuullut mitä he juttelivat, mutta varmasti lähinnä tutustuivat toisiinsa tai sitten Jeanne yritti ovelana vanhana rouvana udella tietoja hääpuvustani.

Vihdoin oli minun aikani astua esiin ja ensimmäinen asia, jonka huomasin, oli se että pappimme puku oli melkoisen karsea! Miltähän vuosikymmeneltä tuokin puku on peräisin? Kunnes ajatukseni keskeytti kaunis urkumusiikki.

 Otin muutaman askeleen lähemmäs ja mietin kuinka paljon olin miettinyt millaiset häistäni tulisivat. Kun olin 8-vuotias leikin aina barbeillani häitä ja mietin millaiset häät itse haluaisin. Nämä eivät olleet sellaiset häät kuin olin kuvitellut, sillä unelmahäissäni olisi ollut paljon enemmän vieraita ja ne olisi vietetty jossain eksoottisessa paikassa, kuten Galapagos-saarilla.

Olin silti tyytyväinen.

Ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen saavuin Tylerin eteen ja nyökkäsimme vain toisillemme. Toivoin mielessäni, että isäni olisi voinut olla paikalla, mutta varmasti hän oli jollain tasolla läsnä.

"Tervetulloo hyvä seurakunta tähän ihanaiseen tapahtummaan, jossa kaks aevan uppeeta immeistä solmii toisiensa kanssa avioliiton, luppauksen ikuisesta elämästä..."

Tuskin kuulin Jeremiahin puhetta, sillä katsoin vain Tyleria, joka tuntui olevan erittäin tunteikas ja tuntui koko ajan pidättelevän kyyneleitä. Muuten niin vahva ihminen oli tänään erittäin herkkä, eikä siinä ollut mitään pahaa. Pakko myöntää, että itsellänikin nousi muutamaan otteeseen kyyneliä silmäkulmaan.

 "Nonni, oisko jollakulla kenties jotakin hampaankolossa tätä paria kohtaan? Mikäli näin ompi, niin nytte ois sitte paikka avata se suu ja sanoa, muuten olkoot hiljaa loppuelämäsä!" Jeremiah jatkoi jo tututulla tyylillään, murteella joka tuntui olevan vähän kaikkien murteiden sekasikiö.

 

Syvä hiljaisuus valtasi kirkon, mutta Tyler näytti silti jostain syystä hyvinkin hermostuneelta. Itse olin rauhallisin mielin ja jopa naureskelin tälle kaikelle dramatiikalle. Eihän kukaan keskeytä häitä muuta kuin elokuvissa sekä televisiosarjoissa.

Kunnes yhtäkkiä kuulin kirkkaan äänen huutavan sanoja, joita en voinut mitenkään ymmärtää.

"Vastustan! Nämä häät on pysäytettävä heti!" ruskeahiuksinen parhaat vuotensa jo ohittanut nainen huusi.

"ÄITI!" kirkaisin äänellä, joka jäi kaikumaan kirkon seinistä. Siskoni pomppasi välittömästi pystyyn ja kääntyi katsomaan äitiämme.

Hyvin pian kokosin itseni ja menin puhumaan Jeremiahille.

"Ihan pieni hetki, häät pääsevät kyllä aivan varmasti jatkumaan, juttelen hetken aikaa rakkaan äitini kanssa." kuiskasin papin korvaan melko kireällä äänensävyllä. Tyler seurasi tilannetta kauhistuneena vierestä.

"Mitä sinä täällä teet?" kysyin äidiltäni osoittaen häntä etusormellani. Koko kirkko oli aivan hiljaa ja omat sanani kaikuivat tovin tilassa. "Kutsuin sinut kyllä, mutta et näköjään aikaisemmin viitsinyt itseäsi tänne raahata! Nyt tulet sitten keskeyttämään hääni, mitä ihmettä päässäsi pyörii?!" 

"Kyllä sinä tiedät millainen olen ollut viime aikoina." äitini aloitti vihaisena. "Olen ollut aivan poissa tolaltani isäsi vuoksi! Ei ole oikein, että menet naimisiin ilman että Tyler pyytää isältäsi sinun kättäsi! Hyi sinua, Olivia."

"Isäni on kuollut. Kuollut! Kuinka häneltä voi kysyä minun kättäni?! Äiti, ihan oikeasti, kaksi minuuttia estämisestä ja istut tuonne perimmäiseen nurkkaan ja olet aivan hiljaa. Et puhu sanaakaan!" huusin ehkä liiankin voimakkaasti, mutta yritin estää kyyneleiden tulvimisen.

Äiti oli varmaan taas jättänyt lääkkeensä ottamatta ja puhui aivan omiaan.

"Elokuvissa tuo aina toimii..." äitini vielä jupitti istuessaan kylmälle kirkon penkille. Mielessäni pyöri nyt olinko ollut liian ankara äitiä kohtaan, mutta toisaalta hän ei ymmärrä ellei hänelle sano kunnolla.

Palasin paikalleni Tylerin viereen ja olin valmis vaihtamaan valoja pienen välikohtauksen jälkeen.

"Nonniin! Onkos äitee nyt siellä takapenkissä ihan sinut tämän avioliiton kanssa?" Jeremiah vielä kysäisi ja äiti nyökkäsi hitaasti. "No sehän on hyvä, nytten voitte sitten vaihtaa sormukset ja sanoa muutaman sanasen mikäli työ tykkäätte."

"Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta nyt minulla ei ole kuvaa, joten lyhyeksi jää, mutta kun ensimmäisen kerran näin sinut, hullaannuin aivan täysin. Olimme silloin vielä aika nuoria, mutta mitä enemmän opin sinua tuntemaan, niin tiesin että sinä olet se, jonka haluan olevan rinnallani eläkepäiviin saakka."

"Rakastan kaikkea sinussa. Jopa sitä kun jätät vessanpöntön rinkulan ylös tai kun jätät sängyn petaamatta, kun nouset viimeisenä ylös sängystä, vaikka en sitä aina myönnäkään. Tyler, tästä päivästä lähtien sinä olet minun."

"Olen aikaisemmin sanonut sinulle, että sinä täydennät minua, paikkaat virheeni ja huonot puoleni." päätin pienen puheeni, joka ei ollut niin tunteikas, kuin aikaisemmin olin suunnitellut, mutta en vain saanut sanoja suustani, enkä halunnut tehdä tilaisuudesta liian imelää. Pujotin kultaisen sormuksen Tylerin vasempaan nimettömään.

 "Olivia Day, sitä nimeä hoin sen illan jälkeen, kun ensi kertaa tapasimme. Kaunis nimi, kaunis nainen, ajattelin silloin ja en edes haaveillut että tälläinen päivä ikinä voisi koittaa. Nyt se koitti ja tältä paikkakunnalta tuskin löytyy onnellisempaa miestä." Tyler aloitti ja en voinut kuin hymyillä.

"En osaa pitää puheita, joten en halua kyllästyttää ketään. Olivia Day, olet nainen minun makuuni ja sinun kanssasi tahdon viettää kaikki loput päiväni. Rakastan nipotustasi, aion siis vastaisuudessakin jättää vessanrinkulan ylös..." Tässä vaiheessa yleisöstä kuului pientä naurun tapaista. "Meidät on luotu pakkipariksi ykkösylivoimaan ja siellä pysytään." Tyler päätti puheensa ja pujotti kylmän sormuksen sormeeni.

"Olivia ja Tyler Day, työ ootte nytte vaimo ja aviomies!" Jeremiah huudahti ja se kirvoitti yleisöstä pienet taputukset.

 

"Nyt hetki, jota Tyler on varmaan koko ajan ootellunna elikkäs voitte suuvella!" Jeremiah sanoi hymyillen ja en voinut itsekään pidätellä hymyäni, tämä hetki veti vertoja sille, kun ensimmäistä kertaa pitelin Ravenia sylissä. Oikeastaan kaksi hetkeä, joita oli hyvin vaikea vertailla.

Herra ja Rouva Day.... Tyler Day... Olivia ja Tyler Day... Nimet kaikuvat päässäni.

Olin mennyt naimisiin!